3.10.2010 Kaarina Keskuskenttä 2, 4. div. KaaRe-JIK: 3-2 (0-1)
Ja lopussa KaaRe voittaa. Kauan se kesti ja liian myöhäiseksi meni, mutta yhtä kaikki on huomattavasti mukavampaa päättää kausi voittoon. Tarkalla oli tälläkin kertaa, sillä voittomaali syntyi vasta viimeisellä minuutilla, kun Niini lähetti vapaapotkun muurin yli etunurkkaan. Silti voittoa ei voi pitää onnekkaana – päinvastoin olisi ollut aikamoinen vääryys, jos JIK olisi pisteenkin Ahvenanmaalle vienyt.
KaaRe:n otteista näkyi päättäväisyys hoitaa viimeinen peli kunnialla kotiin. Jo ottelun alkuhetkiltä lähtien peli lähti kulkemaan mukavasti, eikä tekopaikoista ollut pulaa. JIK joutui vähitellen yhä selvemmin puolustuskannalle. Sitten tyypillisesti juuri ennen taukoa onni näytti taas nurjemman puolensa, kun vieraat sohaisivat maalinedusruuhkasta avausmaalin (45.). Ei siis ensimmäistäkään nollapeliä tälle kaudelle. Lisää kylmää vettä kaadettiin niskaan 57. minuutilla, kun KaaRe:n ryhmitys oli hiukan sekaisin erikoistilanteiden jäljiltä, ja JIK kävi kiskaisemassa jo 0-2:een.
Mutta jos ennen olisi selkäranka napsahtanut vastaavassa tilanteessa, sitä vaaraa ei ollut nyt. KaaRe vain lisäsi höyryä, ikään kuin jokainen olisi vain päättänyt, että tappioputkeen ei kautta päätetä. Peli kulki koko ajan paremmin ja paremmin, ja kuudessa minuutissa luotiin kaksi lähes identtistä maalia. Ensin Ylli tarjoili maukkaasti Mikon läpi (65.), sitten Vili vapautti Jarin nostamaan tasoitusmaalin (71.).
Tasoituksen jälkeen paine vieraiden maalilla vain kasvoi, mutta kiitos JIK:n maalivahdin venymisten voittomaali ei ollut syntyäkseen. Tällaista oli nähty kauden mittaan ennenkin, kun hyvistäkään paikoista ei palloa saatu verkkoon asti. Osin senkin seurauksena pistepussi jäi laihaksi ja sarjataso vaihtuu pykälää alemmas. Yrityksen puutteesta ei voi joukkuetta syyttää, ja tänäänkin taistelua johti esimerkillisesti Teemu, joka 90. minuutilla riisti pallon, ohitti pari vastustajaa ja sai joukkueelle vapaapotkun aivan rangaistusalueen rajalta. 2-2 olisi tuntunut tappiolta, mutta sitten Niini asteli pallon taakse.
Kokoonpano: Teemu A. (mv), Juki, Niini, Johan, Olli (33. Tuukka), Teemu, Nikke (Ellu), Ylli, Jari, Mikko, Vili
26.9.2010 Urheilupuiston yläkenttä KHT, 4. div. ÅIFK 2-KaaRe: 3-2 (1-1)
Sunnuntainen iltapäivä ei houkutellut esiin parhaita puolia sen paremmin KaaRe:sta kuin Åbo:stakaan. Jokseenkin sekavan puolitoistatuntisen jälkeen Åbo oli maalin verran edellä. KaaRe ei tällä kertaa kyennyt ihan yhtä hyvään peliin kuin viime viikkoina – ja tulos oli sitten sen mukainen. Toisaalta saldona oli, uskokaa tai älkää, kaksi erikoistilannemaalia.
Jo ottelun alku oli hankala, kun Åbo oli askeleen verran edellä ja hyökkäsi jatkuvasti. Siitä muodostui ottelun käsikirjoitus: isännät painostivat, vieraat yrittivät vastahyökkäyksillä. Vili jaksoi juosta keskikentältä lähetettyihin pystysyöttöihin ja pääsi pariin vaaralliseen paikkaan. 0-1 syntyi kuitenkin Teemun jalasta, kun kierteinen vapaapotku leijaili kauniisti aivan ylänurkkaan. Johto kuitenkin mureni pahimmalla mahdollisella hetkellä: vain sekunteja ennen taukoa Åbo:n toppari unohtui vapaaksi, ja paitsiolta haiskahtaneesta tilanteesta mies käänsi pitkän syötön maaliin.
Toisella puoliajalla Åbo paineli sitten ohi: 2-1-maalissa (57.) kukaan puolustajista ei ehtinyt paluupalloon, ja 3-1 (74.) oli mallikas vastahyökkäys, jossa KaaRe:n keskikenttä ei vain pysynyt perässä. Toki vieraillakin paikkoja oli, kun laidoilla Mikko ja Nikke tekivät vahvasti työtä ja saivat luotua painetta maalille. Peli näytti jo olleen ohi, kunnes Johan nousi kulmapotkussa korkeimmalle ja pukkasi tarkasti ylänurkkaan (82.). Loppurynnistys jäi jotenkin vajaaksi ja sitä myöten pistepussi normaalin laihaksi. Toivon mukaan seuraava sunnuntai toisi kaudelle kunniallisemman päätöksen.
Kokoonpano: Teemu A. (mv), Juki, Niini, Pode (46. Nikke), Olli, Teemu, Johan, Jari, Tuukka, Mikko, Vili
16.9.2010 Rusko KHT, 4.div. FC RP-KaaRe: 1-0 (0-0)
Harvoin on tällä kaudella häviäminen syönyt miestä yhtä paljon kuin torstaina. Ruskon-retkestä olisi ollut otettavissa paljon enemmän kuin jälleen yksi tappio. Huippupaikkoja maalintekoon oli viisi, lisäksi lukuisia muita yrityksiä, mutta tästäkin huolimatta nolla pysyi nollana. Samalla sinetöityi putoaminen, jos nyt aivan ihmeellisiä asioita ei tapahdu.
Varsinkin avausjaksolla KaaRe oli hyökkäyksissään paljon vaarallisempi. Rusko ei saanut peliään oikein kulkemaan, ja KaaRe katkoi kotijoukkueen hyökkäykset pääosin jo keskialueella. Katkoja seuranneista terävistä iskuista syntyi lupaavasti tilanteita: Vili ja Jari hukkasivat yhdet läpiajontapaiset, ja viimeksi mainitulla oli pari muutakin hyvää vetopaikkaa. Näiden kutien tulos oli normaali: ei maalia päinkään.
Tauon jälkeen Rusko paransi peliään, eikä vieraille enää siunaantunut samalla tahdilla tilanteita. Lopulta kävi niin kuin usein käy: toisen tehottomuus kääntää pelin toisen hyväksi. Kun KaaRe ei vain onnistunut, Rusko kävi tekemässä pelin ainoan maalin erikoistilanteesta. Maali helpotti kotijoukkueen peliä entisestään. KaaRe yritti ja yritti, mutta asiaa todellisiin huippupaikkoihin oli tämän jälkeen harvakseltaan. Teemun pusku hiuksenhienosti takatolpan ohi oli paikoista vaarallisin.
Tämä oli peli, joka olisi pitänyt voittaa, mutta Rusko oli ratkaisevissa paikoissa parempi – tai ainakin maltillisempi. Tässä tappioputken merkitys näkyy vääjäämättä. Kliseitä lainatakseni: parhaamme tehtiin ja tähän se riitti.
Kokoonpano: Teemu A. (mv), Juki (Ellu), Niini, Pode, Olli, Teemu K., Tuukka, Ylli, Jari, Johan, Vili
11.9.2010 Kaarina Keskuskenttä 2, 4. div. KaaRe-PiPS: 0-3 (0-2)
Sama vanha laulu: kelvollinen suoritus ja huima parannus kauden ensimmäisestä PiPS-pelistä, mutta pisteitä jälleen ympyriäinen nolla. Jossiteltavaakaan ei jäänyt edes sen vertaa kuin viime aikoina yleensä, sillä nimekäs ja rutinoitunut vierasjoukkue oli parempi oikeastaan joka asiassa. KaaRe:nkaan ei silti tarvitse pistää päätä pensaaseen, sillä poissaolojen myötä kentälle koottu ikämiespainotteinen joukkue (kentällä viisi yli 35-vuotiasta, ei vaihtopelaajia) teki kyllä parhaansa.
Kupletin juoni oli samankaltainen kuin viime viikolla. PiPS piti enemmän palloa, KaaRe yritti vuorostaan vastahyökkäyksillä. Pitkiä hyökkäyksiä ei juurikaan saatu pelattua, mutta nopeista syntyi kuitenkin jokunen maalintekoyrityskin. Kärkkäin yrittäjä oli taas Vili, joka ei kuitenkaan saanut maaliputkeaan jatkettua. PiPS puolestaan loi tasaisin väliajoin enemmän tai vähemmän vaarallisia maalipaikkoja, mutta tolppien välissä Teemu oli taas mies paikallaan. Molemmissa avausjakson maaleissa mies oli hiukan epäonninenkin.
Tauon jälkeen kaikki säilyi ennallaan, tosin jakson edetessä KaaRe:n jalka alkoi sattuneesta syystä taas painaa. PiPS kävi kiskaisemassa vielä kolmannen osuman, jonka jälkeen suurin rutistus ottelusta oli ohi. Nähtäväksi jää, onko KaaRe:n osalta koko kausi jo paketissa, sillä jäljellä on enää kolme peliä ja takamatkaa vähintään viisi pistettä. Joka tapauksessa viimeisissä otteluissa luulisi voittojen tiellekin jo päästävän.
Kokoonpano: Teemu A. (mv), Nikke, Niini, Pode, Teemu K., Tami, Mikko, Jari, Tuukka, Ellu, Vili
2.9.2010 Urheilupuiston yläkenttä KHT, 4. div. TuWe-KaaRe: 4-1 (1-1)
Flunssa-aallon riuduttamana ei ollut helppoa lähteä TuWe:n vieraaksi – jos se nyt olisi helppoa ollut muutenkaan. Vastapainoksi mukaan saatiin kaksi vahvistusta: Teemu Arima tolppien väliin ja Johan Fagerlund pakin paikalle. Kummastakin on runsaasti hyötyä loppukaudella. Harmi vain, että pelit loppuvat kesken ja säilymiseen oikeuttava sijoitus loittonee kierros kierrokselta. Kenties tästäkin pelistä olisi pinna ollut otettavissa, mutta vaikka maalit olivat harmittavia, virheistä ei niin vain eroon päästä.
TuWe oli ottelussa parempi, ja osoitti sen alusta alkaen. Se liikutteli palloa forssmaisen maltillisesti ja järkevästi (vaikka T. Forss itse penkillä aloittikin) ja loi väkisinkin ratkaisuyrityksiä. KaaRe kuitenkin malttoi puolustaa tiiviisti, ja tasaisin väliajoin päästiin luomaan ihan kelvollisia hyökkäyksiä. Pelissä onkin yhä enemmän merkkejä paremmasta, sen sijaan tuurista ei. TuWe:n avausmaali (24.) oli Teemulle mahdoton torjuttava, kun veto muutti matkalla suuntaa toisesta pelaajasta. Onneksi tasoitus (41.) luotiin komeasti, kun muutaman syötön päätteeksi Tuukan oivalluksesta Vili pääsi jatkamaan maaliputkeaan.
Tauon jälkeen TuWe jatkoi painostustaan, ja palkkio siitä syntyi tunnin kohdalla maalinedustalta. KaaRe:n oli nyt otettava enemmän riskejä, minkä seurauksena kenttä venyi ja TuWe sai enemmän tilaa pelata. 3-1 (74.) tuli keskialueen pallonmenetyksestä. Kummatkin maalit olisivat ehkä olleet vältettävissä, mutta jos virheitä ei tehtäisi, ei myöskään oltaisi 4. divisioonan peränpitäjiä vaan jossain ihan muualla. 4-1 syntyi nopeasti siihen perään (77.), eikä kavennustakaan saatu aikaiseksi parista paikasta huolimatta.
Kokoonpano: Teemu A. (mv), Olli, Teemu K., Niini, Johan, Jari, Mikko, Tuukka, Ylli, Nikke (87. Tomi), Vili. Penkillä: Pode.
28.8.2010 Kaarina Keskuskenttä 2, 4.div. KaaRe-MynPa: 2-4 (1-2)
Seuraava peli, seuraava tappio. Tällä kertaa pisteet korjasi itselleen MynPa, joskin sekin sai tehdä täyden päivätyön niiden eteen. Normaalia suurilukuisempi yleisö sai nähtäväkseen tapahtumiltaan rikkaan pelin, jossa maalipaikkoja luotiin vähän väliä. Viimeistely vain ei ollut kummallakaan turhan terävää, ja toisaalta maalivahditkin hoitivat hommansa mallikkaasti.
Kerrankin KaaRe sai otteluun lupaavan alun, kun Niinin erinomaisesta pitkästä syötöstä Mikko pääsi viimeistelemään avausmaalin (4.). Johto ei kuitenkaan kestänyt pitkään. Otteluun herännyt MynPa tasoitti (14.) ja painosti muutenkin lähes tauotta. Paikkansa oli molemmilla joukkueilla, mutta vieraat olivat sen verran onnekkaampia, että pääsivät tauolle johdossa – vapari (37.) muutti suuntaa muurista ja meni verkkoon tolpan kautta.
Toinen jakso jatkui ensimmäisen tapaan. MynPa meni kulmapotkusta jo kahden maalin karkuteille (49.), mutta Vili kavensi seitsemän minuuttia myöhemmin. Maali olikin komea, kun Vili pelasi mainion seinän Kimmon kanssa. Tasoitusta lähdettiin hakemaan vähän riskilläkin, mikä tiesi vilinää molemmille maaleille. Harmi vain, että vain MynPa hyödynsi paikkansa, ja iski loppunumerot 68. minuutilla.
Joka tapauksessa KaaRe:nkin peli oli varsin kelvollista ja ainakin pieni askel eteenpäin. Tällä menolla pisteitäkin luulisi tulevan ennen pitkää – mieluummin ennen kuin on liian myöhäistä.
Kokoonpano: Henkka (mv), Olli, Pode, Niini, Nikke, Teemu, Mikko, Jari, Tuukka, Vili, Kimmo (Tomi). Penkillä: Juki.
18.8.2010 Kaarina Keskuskenttä 2, 4. div. Ponteva-KaaRe: 3-1 (2-0)
Vierasottelussa oli kotiottelun makua, sillä erinäisten muutosten vuoksi Ponteva-peli päädyttiin pelaamaan Keskurin sametinpehmeällä viheriöllä. Kentästä ei tosin tuloksellisesti juuri apua ollut, sillä takkiin tuli taas. Pelillisesti sen sijaan esitys oli paras pitkään aikaan, sillä nyt maltettiin jo pelata maata pitkin, ja maalipaikkojakin oli ihan riittävästi. Joukkueiden välinen ero näkyikin lähinnä viimeistelyssä.
Heti alkuvihellyksestä lähtien KaaRe liikkui ja syötteli mukavasti. Pontevakin pääsi nopeasti peliin mukaan, joten tapahtumia jumbofinaalissa riitti. Pari synkkää minuuttia käänsi lopulta ottelun kotijoukkueelle: ensin katkaisematon keskitys niitattiin sisään takatolpalta, ja heti perään pilkulta syntyi 2-0. Se ei KaaRe:n selkärankaa katkaissut, vaan hyviä hyökkäyksiä ja jopa avopaikka luotiin vielä ennen taukoa. Viimeistely vain oli ns. kapteenilta aivan luokaton.
Tauon jälkeen sama meno jatkui. KaaRe yritti pelata itseään mukaan, Ponteva kävi iskemässä vastaiskuja. Sellaisesta syntyi ratkaiseva kolmas osuma: klassinen esimerkki siitä, kuinka kulmapotku on vaarallinen maalitilanne puolustavalle joukkueelle. Ponteva eteni kolmella syötöllä omalta maalilta maalintekoon, kun KaaRe vain ihmetteli tapahtunutta. Se hieman latisti peliä, mutta onneksi Vili iski hankkimansa rankkarin sisään lisäajalla. Saatiinpahan edes 430 minuutin maaliton putki poikki.
Kokoonpano: Ville (mv), Juki, Niini, Pode, Olli (64. Nikke), Teemu, Tuukka, Jari, Ylli, Mikko, Kimmo (70. Vili). Penkillä: Saku.
11.8.2010 Kaarina Keskuskenttä 2, 4. div. KaaRe-SaTo: 0-2 (0-1)
Sarjan jumbofinaali oli KaaRe:lle katkera paikka. Tämä oli ottelu, jota ei missään tapauksessa olisi saanut hävitä. Peli ei vain kulkenut taaskaan, ja kotitappio, jota ei pahemmin kannata edes jossitella, jätti joukkueen äärimmäisen tukalaan paikkaan sarjan peränpitäjäksi. Näyttää siltä, että ensi viikolla edessä on toinen jumbofinaali – käytännössä viimeinen tilaisuus pelastaa kausi.
SaTo-otteluun saatiin vahvistuksiksi pari konkaria, Ylli ja Kimmo, joiden rutiini ja rauhallisuus auttoivatkin. Siitä huolimatta avausjaksolla peli meni turhankin hätäiseksi, ja parhaat paikat siunaantuivat vieraille. Yhdestä terävästä vastahyökkäyksestä syntyikin ottelun avausmaali (43.).
Toiselle puoliajalle KaaRe sai maltin paremmin mukaan, mutta juuri kun uskallettiin pelata palloa jalkaan, SaTo kävi kuittaamassa vastaiskulla toisen maalinsa (51.). Siitä eteenpäin pelin henki oli sama: KaaRe yritti, mutta SaTo piti päänsä ja kävi tasaisin väliajoin hakemassa sinettiä pelille. Sitä ei edes tarvittu, kun kotijoukkue jäi jo kolmannen kerran perättäin ilman maalia.
Kokoonpano: Pode (mv), Olli, Teemu, Niini, Juki, Nikke, Jari, Tuukka, Ylli (Saku), Vili (Keijo), Kimmo
4.8.2010 Naantali Kuparivuori, 4. div. VG-62-KaaRe: 6-0 (2-0)
Ensin hyvät uutiset: KaaRe:n tulostaso ei pahemmin heittele. Huonoihin uutisiin kuuluukin sitten se, että tulokset ovat pelkästään tappiollisia. Naantalissa tuli sarjakärkeä vastaan perinteisen rumasti purjeeseen, ja 6-0 oli kutakuinkin kenttätapahtumia vastaava tulos. Vielä toisen jakson alussa näytti siltä, että tällä kertaa ottelusta voitaisiin selvitä pienellä tappiolla, mutta ajan kuluessa VG:n vaihtomiehet kävivät iskemässä maaleja entiseen malliin.
KaaRe lähti otteluun miten kuten kasaan raavitulla joukkueella. Pelaajatilanne on muutenkin hälyttävä, ja pari miestä oli vielä sairaana. Villestä tuli tämän kauden viides maalivahti, ja ylipäänsä ilman kakkosjoukkueen apua ottelusta ei olisi selvitty. Itse ottelussa VG otti komennon heti alusta, ja avausmaali syntyi jo vartin jälkeen nopean hyökkääjän livahdettua karkuun. Sama tahti jatkui läpi avausjakson. 2-0 syntyi kulmapotkusta (25.), mutta KaaRe pystyi kuitenkin häämöttävästä tappiosta huolimatta pitämään rivinsä kasassa. Omaa hyökkäyspeliä ei mainittavammin ollut. Silloin tällöin hyökkäyksissä oli ideaa, mutta toteutusta ei pystytty saattamaan loppuun asti.
Tauon jälkeen VG alkoi vaihtaa pelaajia, ja yllättäen juuri heiltä löytyikin viimeistelyvoimaa. Jossiteltavaa toki jäi, sillä maaleista kaksi olisi ollut vältettävissä – rankkarista puhumattakaan. Toisaalta VG:n pelaajat olivat aivan liian liukkaita ja pallovarmoja, ja paikkoja heillä riitti muutenkin. KaaRe sen sijaan jatkoi siitä, mihin avausjakson jätti. Muutama rankkarialueen hässäkkä oli saldo, ja tehottomuus vain jatkuu. Seuraavien viikkojen aikana pelataankin sitten jo ensimmäisiä kohtalonotteluita, joten kurssin on käännyttävä nyt tai ei koskaan.
Kokoonpano: Ville (mv), Teemu, Niini, Pode, Aleksi, Olli, Tuukka, Jari, Mikko, Henkka (67. Vili), Nikke
30.7.2010 Uusikaupunki Pallokenttä, 4. div. UPK-KaaRe: 5-0 (1-0)
Kuudes perättäinen tappio tiesi KaaRe:n valahtamista sarjajumboksi. Uusikaupunki oli juuri niin hankala pelipaikka kuin pelättiinkin, joskin tappio oli tapahtumiin nähden liian suurinumeroinen. Pienikokoisella KaaRe:lla oli koko ajan ongelmia fyysisen vastustajan ja tuomarin sallivan linjan kanssa, eikä pelialustakaan varsinaisesti suosinut vieraita. Mistään selityksestä nämä seikat eivät kuitenkaan käy, eikä UPK:n ansioita voi kiistää.
Keskityksiä sateli paljon, mutta UPK oli nyt pelaavampi kuin kevätkierroksen kamppailussa. Isot miehet yläkerrassa olivat hankalia pideltäviä joka tapauksessa. Varsinkin Jouko Nurmi pääsi tekemään tuhojaan – mies paukutti neljä maalia. Olikin jo toinen kerta tällä kaudella, kun KaaRe:n verkkoon yksi pelaaja iskee neljä palloa. Avausmaali (26.) oli aika tyypillinen UPK-maali, ja se oli oikeastaan aika looginen seuraus kotijoukkueen painostuksesta. KaaRe pystyi pelaamaan muutaman näppärän hyökkäyksen, mutta vaikka tilaa kentältä löytyi, ratkaisuissa oli aina parantamisen varaa.
Ottelu ratkesi hiljalleen toisen puoliajan edetessä. UPK:n 2-0 syntyi kulmapotkusta (51.), mutta tämänkin jälkeen KaaRe oli vielä pelissä mukana. Ongelmat viimeisellä kolmanneksella vain eivät olleet kadonneet mihinkään, joten kipeästi kaivattua kavennusta ei tullut. 3-0 (71.) käytännössä ratkaisi pelin, loput maalit (75., 82.) olivat sitten enää kosmetiikkaa. Valitettavaa on, että monet ottelut tuppaavat repsahtamaan lukemiltaan liiankin rumiksi. Viime aikojen saldot ovat tylyt, mutta kaikesta huolimatta asema ei missään nimessä ole vielä tuhoon tuomittu. Kun muutkin hännillä häviävät, kaikki on yhä mahdollista.
Kokoonpano: Pode (mv), Juki (46. Nikke), Niini, Teemu, Olli, Jari, Tuukka, Haron, Mikko (78. Saku), Tiku, Vili
21.7.2010 Kaarina Keskuskenttä 3, 4. div. KaaRe-TPK 2: 1-2 (1-0)
Syyskierroksen avausottelu kesti KaaRe:n kannalta minuutin liian pitkään – tai kolmetoista minuuttia, kuinka vain. KaaRe:n johdossa mentiin aina 78. minuutille asti ja tasatilanteessakin 92. minuutille, mutta ottelun vihoviimeinen erikoistilanne käänsi pelin vieraille. Ratkaisu oli julma, mutta totuuden nimessä on sanottava, että TPK painosti armotta koko toisen jakson.
Ottelun avausjakso oli kuitenkin KaaRe:n parasta peliä pitkään aikaan. Taktiikka toimi nyt mallikkaasti, puolustus pelasi tiiviisti ja pallonriiston jälkeen hyökkäykset lähtivät nopeasti ja tehokkaasti. Hyökkäystrio Tiku, Vili ja Ville pääsi hyvin sahaamaan turkulaispuolustusta rikki, ja puoliajan terävimmät hyökkäykset vietiinkin kohti vieraiden maalia. Poikkeuksellista oli sekin, että erikoistilanteissa KaaRe oli nyt vaarallisempi. Pelin avausmaali (20.) tulikin kulmapotkun jälkitilanteesta, kun Vili pääsi lataamaan alanurkkaan. Paremmalla onnella taukojohto olisi voinut olla isompikin. Lähimpänä oli Vili, jonka sijoitus oli senteistä kiinni mutta osui vain tolppaan.
Tauon jälkeen kaikki oli toisin. TPK pyöritti peliä aivan eri tavalla ja muutti KaaRe:n kenttäpuoliskolle asumaan. Isännät eivät tahtoneet saada palloa haltuun ollenkaan, kun pallon pitäminen ei onnistu, ajautuu väistämättä vaikeuksiin. Kuitenkin TPK oli onnekas tasoituksessaan, kun kierteinen keskitys putosi millintarkasti ylänurkkaan (78.). Oli todella ironista, että vaikka Pode hoiteli keskitykset muuten varmasti, ei hänkään yltänyt millään tähän palloon.
KaaRe joka tapauksessa piristyi tasoituksesta, sai nyt parempia vastahyökkäyksiä ja jonkinlaisia tilanteitakin. TPK:n painostuksesta huolimatta kotijoukkue olisi ehkä ansainnut pisteen, mutta ei lopulta saanut sitäkään. 93. minuutilla TPK:n viimeinen vapaapotku lensi rangaistusalueelle, ja pukkaamalla syntyi voittomaali. Karmea tappio, mutta toisaalta ensimmäisen jakson peli antaa uskoa jatkoon – toivottavasti 93 minuutin verran.
Kokoonpano: Pode (mv), Olli (Juha), Niini, Teemu, Aleksi, Jari, Haron, Tuukka, Ville (Saku), Tiku, Vili (Otto).
23.6.2010 Kaarina Keskuskenttä 2, 4. div. KaaRe-ÅIFK 2: 1-3 (1-2)
Ensin hyvät uutiset: tavoitteena olevaan kahdeksanteen sijaan on vain kaksi pistettä. Huonompiin uutisiin kuulu se, että sinne on noustava putoamisviivan alapuolelta, sillä tappiokierre sen kuin syvenee. Keskiviikkona pisteet 1-3-voitolla kävi keräämässä Åbo:n kakkosjoukkue. Vieraiden riveissä nähtiin useampia entisiä kaarelaisia, mm. keskikentän hallitsevat voimat Mikko Lehmijoki ja Rainer Wiljanen, jonka upea ”jabulani-laukaus”, kuten Ellu sitä kuvaili, oli samalla ottelun voittomaali (39.).
Jotain KaaRe:n henkisestä solmusta kertoo se, että tälläkään kertaa johtoasema ei pitänyt. Tiku kävi tuikkaamassa avausmaalin (27.) Viljamin oivallisesta vapauttavasta syötöstä, mutta jälleen kerran tämä tie oli nopeasti kuljettu loppuun. Tasoitus (34.) syntyi laukauksella, joka ei ollut kova mutta oli tarkka, eikä tolppien väliin palannut Ellu voinut kuin seurata katseella. Noin muuten Ellun tuoma rauhallisuus oli tarpeen puolustuspelille.
Viisi minuuttia myöhemmin peli oli jo kääntynyt vieraille, mutta vielä ennen taukoa Viljamilla oli mahdollisuus tasoittaa läpiajosta. Tilaisuus jäi käyttämättä, ja vielä pahempaa seurasi toisen jakson alkupuolella. Ensin Teemu epäonnistui rankkarissa, sitten Juki sai toisen varoituksen (62.), ja peli meni todella vaikeaksi. 1-3 syntyi maalinedusruuhkasta (71.), eikä Åbo suostunut senkään jälkeen herpaantumaan.
KaaRe:n peleistä paistaa nyt tappioputken mukanaan tuoma epävarmuus lähes jokaisen otteissa. Kesätauko ei voisi tulla parempaan paikkaan, ja varmaan kaikille tekee hyvää päästä hetkeksi huilaamaan.
Kokoonpano: Ellu (mv), Juki, Niini, Pode, Nikke, Teemu, Jari (46. Keijo), Mikko, Viljam (67. Juha), Haron (76. Olli), Tiku
19.6.2010 Jomala Vikingavallen KHT, 4. div. JIK-KaaRe: 6-1 (5-1)
Kuinka huonosti erikoistilanteita voi puolustaa? Jos tähän kysymykseen halusi vastauksen, olisi kannattanut olla lauantaina Ahvenanmaalla todistamassa tapahtunutta. Jomala IK iski neljä maalia suoraan erikoistilanteista ja viidennen purkupallon jälkeen, eikä kukaan voinut käsittää asiaa. Kaarelaisten riveissä näkyi vain päiden pyörittelyä, kun ymmärrys loppui kesken. Ja kaikki tuo ensimmäisellä puoliajalla.
Kaikki oli kuitenkin alkanut lupaavasti. Jo alkuminuuteilla Tuukka, tuo keskikentän Central Rocky, tuikkasi Niinin Bast Power -vaparin sisään. 0-1 kenties antoi kiperiä aikoja elävälle joukkueelle lisää uskoa kurssin kääntämiseen, mutta kukaan ei ehtinyt sitä ajatella, kun peli oli hetkessä tasan. Tasoitus syntyi kulmapotkusta, ja siitä alkoi surkeasti puolustettujen erikoistilanteiden painajaismainen sarja. JIK:n kulmapotkut ja vaparit olivat kieltämättä hyviä ja 4. divisioonaan hämmästyttävän tarkkoja kerta toisensa jälkeen, eikä pienikokoinen KaaRe tahtonut pärjätä nuorten mutta fyysisten ahvenanmaalaisten kyljessä.
Toisella jaksolla peli tasoittui ja KaaRe:kin sai tilanteita aikaiseksi. Viljam haki taas aktiivisesti maalia, ja myös Haronilla ja Jarilla oli hyvät paikat kaunistella lukemia. Jos jotain positiivista pelistä pitää hakea, se on juuri toisen jakson pyrkimys pelata ikään kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kakkosjoukkueesta lainassa olleet Aleksi ja Ville tulivat vaihdosta mukaan ja täyttivät paikkansa, mikä helpotti siipirikkoisen ryhmän taivalta. Joka tapauksessa putoamisviiva on jo tuskastuttavan lähellä, joten kevätkierroksen viimeinen peli Åbo:a vastaan olisi syytä pelata totuttua paremmin.
Kokoonpano: Sakke (mv), Nikke, Niini, Pode (Aleksi), Teemu, Elias (Ville), Jari, Tuukka, Haron, Viljam, Juki
9.6.2010 Kaarina Keskuskenttä 2, 4. div. KaaRe-FC RP: 1-5 (0-2)
35 palloa omiin yhdeksässä pelissä. Kylmät tilastot selittävät pitkälti sitä, miksi pisteiden kerääminen on tällä hetkellä tolkuttoman vaikeaa. Vastustajat rankaisevat armotta saamistaan paikoista, kuten Rusko keskiviikkona Keskurin nurmella. Pelkkinä numeroina 1-5 antaa pelistä turhankin synkän kuvan, mutta samalla sen pitäisi avata silmiä. Moni olikin unessa ottelun alussa, kun peli lähti luisumaan käsistä alusta alkaen.
Kevään cup-ottelu Ruskoa vastaan valoi uskoa, mutta siitä koitoksesta ei ollut jäljellä mitään. Rusko oli uusinut pelitapaansa siitä ottelusta, pelasi nyt suoraviivaisemmin palloa kärkeen ja sai KaaRe:n vaikeuksiin heti kättelyssä. Ties monettako kertaa huono alku kostautui liian nopealla avausmaalilla (10.), joka tyylikkäästi pelattuna meni tosin enemmän vieraiden vahvuuden tiliin. Rusko hallitsikin ottelua lähes mielin määrin, eikä KaaRe:n hyökkäämisestä ole juuri sanottavaa. Paras paikka oli jälleen Tikulla, jonka pukkaus pelastettiin maaliviivalta.
KaaRe:n syntilistaan on lisättävä myös keskittymisen puute. Tämä näkyi esimerkiksi vieraiden toisessa maalissa (30.), joka päästettiin vaihteeksi kulmapotkusta. Vasta toisella jaksolla KaaRe ryhdistäytyi ja sai aikaan painetta kohti Ruskon maalia. Vaihdot piristivät peliä ja toivat kärkeen lisää voimaa. Elias debytoi vasempana pakkina, mutta epäonnekseen joutui seuraamaan Ruskon kolmatta osumaa (68.) lähietäisyydeltä. Muutoin nuorukainen esiintyi lupaavasti, samoin vaihdosta mukaan tullut Viljam oli terävänä kärjessä. Mies saikin palkintonsa täydellisesti onnistuneesta kaukolaukauksesta, joka lensi komeasti verkkoon. Kavennus (79.) 1-3:een tuli myöhään, ja lopullisesti ohuet haaveet pisteestä kaatuivat vastahyökkäykseen, jonka Rusko päätti kliinisesti (85.).
Tavallaan kuvaavaa KaaRe:lle on, että kun lunta alkaa tupaan tulla, sitä tulee sitten kuutioittain. Kosmeettinen 1-5 (88.) oli kieltämättä illan komeimpia maaleja: keskitys ja näyttävä pukkaus. Rusko ansaitsi pisteensä, kun taas kotijoukkueella ei juuri nyt tunnelin päässä valoa näy. Ensi viikon vieraspeli Ahvenanmaalla lienee kauden merkittävimpiä, sillä siinä mitataan takalukossa olevan nousijajoukkueen kypsyyttä 4. divisioonaan. Saarella on aina ollut vaikeaa – se selviää jo katsomalla kylmiä tilastoja.
Kokoonpano: Sakke (mv), Nikke, Niini, Pode, Juki, Teemu, Jari, Olli (56. Haron), Joni (63. Elias), Jani (56. Viljam), Tiku
4.6.2010 Piikkiö Keskuskenttä, 4. div. PiPS-KaaRe: 7-0 (3-0)
”Ei tämmösiä kannata miettiä”, tuumasi Pode tuoreeltaan surullisen Piikkiö-reissun jälkeen, ja osui luultavasti oikeaan. Ruma 0-7 nimivahvaa PiPS:iä vastaan onkin parempi unohtaa. Pisteiden saamiseksi käytännössä entiseltä 2. divisioonan joukkueelta olisi syytä onnistua kaikessa, mutta nyt ei onnistuttu oikein missään. Ja kun ottelun alkukin oli taas mahdollisimman vaikea, oli liikenne kentällä yksisuuntaista.
PiPS:n maalivahdin torjuttua Niinin vaparin ylänurkasta kulmaksi parin minuutin pelin jälkeen oli KaaRe:n avausjakson paras yritys nähty. Pian sen jälkeen Mark Kulmalan saksipotkuntapainen vei isännät johtoon (6.), ja KaaRe halvaantui. Varttia myöhemmin peli oli jo 3-0 (17., 21.) ja sitä myöten selvä. KaaRe ei pystynyt pelaamaan omaa peliään ollenkaan, kun PiPS:n vahva keskikenttä vei tilan ja ajan olemattomiin. Siinä ei auttanut kuin toivoa parasta ja sillä välin juosta pallon perässä.
Tauon jälkeen oma peli koheni edes hieman, mutta maalipaikkoihin ei silti oikein ollut asiaa. Vasta PiPS:n vaihtojen myötä syntyi jokunen tilanne, joista paras debyyttiotteluaan pelanneelle, polvivaivasta kuntoutuneelle Ollille. Siihen mennessä PiPS oli kuitenkin pommittanut neljä maalia (54., 65., 74., 76.) lisää, näistä kaksi erikoistilanteista, kuinkas muuten. Ylipäänsä kotijoukkue oli aivan liian vahva joka osa-alueella aina kaksinkamppailuista alkaen. Niinpä tappiota on turha selitellä. Tai oikeastaan: ei tällaisia kannata edes miettiä.
Kokoonpano: Sakke (mv), Teemu, Pode, Niini (59. Nikke), Mikko (80. Olli), Jari, Tuukka, Haron (46. Citti), Joni, Jani (66. Viljam), Tiku
26.5.2010 Kaarina KHT, 4. div. KaaRe-TuWe: 3-1 (0-0)
Nämä pelit ovat niitä, joissa mitataan joukkueen uskoa itseensä. TuWe-otteluun lähdettiin hankalista asetelmista, mutta KaaRe yllätti kaikki – luultavasti itsensäkin. 3-1-voitto tulikin kauden yhtenäisimmällä esityksellä, jossa jokainen hoiti hommansa ja pelasi joukkueelle. Jotain joukkueen luonteesta kertoo sekin, että voittoon noustiin yleensä niin tuskaisesta tappioasemasta. Ero oli nyt siinä, että ennen takaiskua kaarelaiset olivat huomanneet pärjäävänsä pelissä, joten selkäranka ei päässyt napsahtamaan.
Jo ottelun alkuhetkillä kävi selväksi, ettei sarjan kärkiryhmiin lukeutuva ja talvella KaaRe:akin murjonut TuWe saisi mitään helpolla. Alkuminuuttien onnistuneet hyökkäykset ja itseluottamuksesta kertovat maalintekoyritykset olivat parasta lääkettä isännille. Jakson edetessä TuWe pääsi yhä paremmin peliin kiinni, ja oli lähempänä maalintekoa. Sairastunutta Sakkea maalissa tuurannut Pode hoiteli kuitenkin tilanteet varmasti – wanha herra oli jälleen oma itsensä, eli itse varmuus. Toisen jakson alussa tolpatkin olivat Poden puolella, kun yksi yritys osui molempiin tolppiin. KaaRe sai huokaista helpotuksesta, mutta vain hetkeksi.
Oli erikoista sinänsä, että TuWe loi maalinsa (53.) pitkän syötön päätteeksi, mutta joka tapauksessa maali oli osoitus vieraiden laadusta. KaaRe oli kuitenkin pelannut aivan liian hyvin luovuttaakseen ensimmäiseen takaiskuun, ja tasoituskin tuli juuri oikealla hetkellä. Mikon kuti alanurkkaan (58.) oli pysäyttämätön, ja peli sai aivan uuden luonteen. Nyt tahtipuikkoa heiluttelivat isännät, ja ensimmäistä kertaa sitten alkuminuuttien johtomaali kliseisesti sanottuna roikkui ilmassa. Haron ei ehtinyt kauaa olla kentällä, kun hän tuuppasi maalinedustalta irtopallon sisään (76.), tosin paitsiolta haiskahtaneesta tilanteesta. Sama mies myös ratkaisi pelin puolustustaistelun päätteeksi. 3-1-maalissa (89.) Haron sai kiittää Tikua tämän epäitsekkyydestä.
Tikun esityö maaliin kuvasi samalla joukkueen henkeä: harvoin on pelattu noin kurinalaisesti joukkueen hyväksi. Erityisesti se korostui puolustuspelissä, kun jokainen malttoi juosta tarvittavat askeleet syöttösuuntien peittämiseen. TuWe tykkää pelata, mutta nyt KaaRe onnistui pitämään vieraiden pätevän keskikentän suhteellisen hyvin aisoissa. Voitto oli tavallaan hyvitys surkeasta Ponteva-pelistä, ja tärkeä paitsi pisteiden kannalta, myös ensi viikon Kaarinan derbyä silmällä pitäen.
Kokoonpano: Pode (mv), Nikke (20. Citti), Niini, Teemu, Juki, Jari, Mikko, Tuukka, Jani (74. Joni), Tiku, Viljam (74. Haron). Penkillä: Olli.
19.5.2010 Mynämäki Urheilukeskus, 4. div. MynPa-KaaRe: 5-0 (2-0)
Mitä enemmän asiat muuttuvat, sitä enemmän ne pysyvät ennallaan. Mynämäkeä vastaan lähdettiin uudella maalivahdilla ja uudella taktiikalla, mutta eipä auttanut. Takkiin tuli taas rumasti, kun sarjakärkeen ainakin tilapäisesti noussut MynPa latoi viisi osumaa. Hiukan ironista oli, että vaikka lukemat olivat suuret, KaaRe:n peli oli selvästi parempaa kuin lauantaina.
Otteluun lähdettiin vanhoin konstein, kun tehokkaiksi tiedetyt MynPa:n kärjet määrättiin miesvartiointiin. Citti ja joukkueen parhaimmistoa ollut Nikke pitivät miehensä nuhteessa, mutta samalla tilaa aukesi muille mynpalaisille. Avausmaali (26.) tuli täysin yllättäen, kun keskityspallo leijaili maalissa debytoineen Saken yli takanurkkaan. 2-0 syntyi siihen perään turhan nopeasti (33.), eikä aivan jakson lopulla Tiku pystynyt käyttämään parasta kavennuspaikkaa. Hyökkäyspeliä verotti myös Mikon loukkaantuminen, sillä kun kerrankin oli laidalla juoksuvoimaa, sitä ei päästy käyttämään.
Positiivista oli, että KaaRe jaksoi yrittää tappioasemasta huolimatta, ja myös laadullisesti peli oli parempaa kuin surullisessa Ponteva-pelissä. Maalipaikkoihin pääseminen oli kuitenkin vaikeaa; sen sijaan MynPa käytti tilaisuutensa hyvin. Pelin ratkaissut 3-0 syntyi puolittaisesta vastahyökkäyksestä (65.), ja neljäs (73.), Arjen Robben -tyyppinen volley kulmapotkusta kuuluu koko sarjan kauden komeimpiin osumiin. 5-0 (87.) oli jo pelitapahtumiin nähden liikaa, mutta samalla muistutus siitä, kuinka omassa päässä tilanteet pitää muistaa pelata loppuun asti.
Kokoonpano: Sakke, Juki (69. Viljam), Citti, Pode, Nikke, Jari, Tuukka, Joni (46. Haron), Mikko (46. Teemu), Jani, Tiku. Penkillä: Olli.
15.5.2010 Kaarina KHT, 4. div. KaaRe-Ponteva: 1-4 (0-1)
Kesä tuli ja yllätti, mutta samalla se taisi yllättää KaaRe:n. Joukkueen peli keskipäivän helteessä oli niin halvaantunutta, ettei Ponteva-ottelusta jää paljon muisteltavaa. Ponteva sen sijaan käytti tilaisuutensa jääkylmästi ja haki ansaitun voiton. 1-4 ei jätä edes jossiteltavaa, varsinkin kun Tikun kavennusmaali Mikon hienosta esityöstä tuli vasta viime minuuteilla.
Lähestulkoon kaikki, mikä pieleen voi mennä, myös meni pieleen. Tavoitteena oli liikutella palloa nopeasti, pelata kärsivällisesti ja välttää perisynniksi muodostunut nopea maali omaan verkkoon. Mikään näistä ei onnistunut, kun Pontevan vanhat ketkut tukkivat keskialueen. Siitä ei läpi syötelty, ja kun liikkuminenkin oli vähän niin ja näin, tuli pelistä yhtä tuskien taivalta. Kaiken lisäksi Pontevan kärjessä kärkäs engelsmanni osoittautui vaikeaksi pideltäväksi, ja kaikki neljä maalia takonut mies tekikin päivän avausmaalinsa jo ensimmäisestä paikastaan. Monesti on nähty, kuinka vaikeaksi peli menee tappioasemassa, eikä tämä iltapäivä tehnyt poikkeusta. Avausjaksolla luotiin vain yksi loistopaikka, mutta Haron ei ollut tilanteessa tarpeeksi päättäväinen.
Toinen jakso olikin sitten murheellista kerrottavaa. Kymmenessä minuutissa peli oli jo 0-3, mikä käytännössä katkaisi haaveet voitosta. Joukkueen syöttöpeli ei kulkenut ollenkaan, keskeltä puskeminen vei vain Pontevan ansaan, ja pallonmenetysten jälkeen jäätiin alttiiksi vaarallisille vastahyökkäyksille. Kenties Ponteva olisi saatu ahtaammalle, jos pelissä olisi ollut leveyttä – Mikon terävät jalat laidalla loivatkin parhaimmat tekopaikat. Toisaalta vaihdoillakaan ei peliä päästy muuttamaan, kun penkille oli saatu vain vajaakuntoinen Juki. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että Ponteva oli fiksumpi, mutta silti KaaRe:n yleisilme oli masentavan vaisu. Peiliin katsomisen paikka on jokaisella.
Kokoonpano: Pode (mv)- Nikke- Citti-Teemu- Mikko-Jari- Haron-Tuukka-Joni- Jani-Tiku (pukeissa Juki, ei pelannut)
7.5.2010 Salo KHT, 4. div. SaTo-KaaRe: 1-3 (1-0)
Neljä peliä takana ja taskussa 6 pojoo, ei huono. Perjantai-illan Salon ottelu oli juuri sellainen kuin koutsi Jukka etukäteen kertonut. Rämistelevä joukkue, köyhän miehen UPK, pitkää palloa maalille ja siitä puskulla tai kakkospallojen voitolla palloa maaliin. Ei vaan oikeen tehonnut tässä pelissä.
KaaRe:lla oli ottelun alussa pariin ekaan minuuttiin kolme-neljä tuhannen taalan maalipaikkaa, mutta pallo meni vain ”flipperimäisesti” maaliviivalla. Ei maalia. SaTo voimistui, kun noista tilanteista ei KaaRe pystynyt maalia tekemään. SaTo:n parhaat hetket pelissä sijoittuivatkin noiden tilanteiden jälkeen aina ekan jakson puoliväiin asti. Noiden minuuttien aikana SaTo pääsi tekemään ainokaisensa kulmapotkusta. Ekan jakson puolivälin jälkeen alkoi KaaRe hallita ottelua, eikä SaTo:lla ollut enää edes kovasta myötätuulesta apua. Tauolle kuitenkin Saton 1-0 johtotilanteessa.
Toinen jakso oli sitten KaaRe:n sooloa. Myötätuuli, ylhäältä onnistunut prässi ja taitavampi pallonhallinta olivat aseet, joihin SaTo ei osannut vastata, muuta kuin puolustamalla 7-8 miehen voimalla maaliaan. Tuo taktiikka olikin lähellä onnistumista, sillä se piti aina 75 min:lle saakka. Tuossa ajassa KaaRe sai kulmurin vasemmalta ja SaTo-molarin riparista pääsi Nikke puskemaan tilanteen tasoihin. Nikke oli muutenkin hyvin pelissä mukana, vaikka pääsi kentälle vasta pelin 53 min:lla. Nikeltä parasta peliä tällä kaudella.
Maalin jälkeen SaTo meni vielä enemmän kasaan ja Janin 1-2 maali 79 min:lla katkaisi lopunkin yrityksen. Tikun 87 min:lla 1-3 maali oli sitten enää pelkkää kosmetiikkaa. Tiku muuten teki toisenkin maalin pelissä, mutta se tuomittiin paitsiomaaliksi. Oliko se? Pallo SaTo-pakilta, vai miten se nyt oli…?
Pelissä onnistujia olivat Niken lisäksi TT:eet, Tiku-Toke, Pode maalilla toi uskottavuutta, Teemu-Niini puolustuksessa. Jotenkin pimennossa olivat Haron ja Mikko. Ja mikä jäi ottelusta puuttumaan: laukaukset. Ei montaakaan ollut. Onko KaaRe:n tavaramerkki, että joka maalissa pallo pitää viedä jalassa maaliin asti?
Tiedoksi, että Futisfoorum2 -sivuilla on lisää ottelusta, että jos kiinnostaa, niin sinne lukemaan tästä. http://futisforum2.org/index.php?topic=89060.225
Kokoonpano: Pode (mv)-Teemu-Niini-Tiku-Jari-Tuukka-Joni-Jani-Juki(Nikke 53 min)-Mikko-Haron (pukeissa Olli, ei pelannut)
28.4.2010 Kaarina KHT, 4. div. KaaRe-VG-62: 6-0 (3-0)
KaaRe oli täysin vastaantulija kauden toisessa kotipelissään. Vieras VG oli pelin joka tasolla kotijoukkuetta parempi. Joukkue on nuori, liikkuva ja pallovarma. Joukkue omaa potentiaalin nousuun, voi sanoa.
Pelissä KaaRe ei oikeastaan ollut kuin toisen jakson alussa mukana pelissä. Tuossa kohtaa osattiin laittaa VG:n keskikenttä kuriin ja saatiin pari maalipaikkaakin. Jos Tiku olisi onnistunut tuossa kohtaa kaventamaan, tilanteen vielä ollessa 3-0, niin pelin luonne olisi voinut muuttua. Tai ei ainakaan noin rumaa tulosta olisi syntynyt. Mutta Tikun puolilahjaksi saama paikka 16 sisällä keskeltä päätyi VG-molarin hanskoihin, eikä siis maalia.
Pelissä VG sai hyvän alun ja jo 15 min pelatun pelin jälkeen tilanne oli 0-2. Noiden maalien jälkeen VG:n tilanteet pikkasen vähenivät ja peliä pelattiin keskikentällä, VG:n kuitenkin hallitessa. Mutta tauolle kuitenkin 0-3 tappiossa, kun VG:n Jami Uuttu teki ottelun kolmesta maalistaan sen ensimmäisen.
Toisen jakson alun 15 min oli KaaRe:n parasta peliä, mutta ilman tulosta. Jakson lopulla VG rankaisi kotijoukkuetta sitten kolmasti (61 min-75 min-88 min). Ei muuta…
Näyttääkö jo nyt kolmen pelatun kierroksen jälkeen, että sarjasta on tulossa kaksijakoinen? Siitä alkaa erottua 3-4 joukkuetta, jotka pelaavat noususta ja loput pelaavat vain putoamista vastaan…
Kokoonpano: Henkka (mv)-Citti-Niini-Pode(Haron 46 min)-Tiku-Jari-Tuukka-Joni-Juki-Mikko-Jani(Nikke 60 min)
21.4.2010 Kaarina KHT, 4. div. KaaRe-UPK: 5-1 (3-1)
KaaRe:n avauspisteet tulivat sitten UPK:n kustannuksella. Pelikopissa ennen peliä koutsi Jukka kyllä piirsi sellaset taktiikkakuviot taululle, että huh huh. Nuolta ja viivaa oli sinne tänne, mutta härdelli toimi. Toimi niin, että kotijoukkue pystyi ekalla jaksolla venymään Tikun hattutempulla 3-1 taukojohtoon. Toisella KaaRe onnistui vielä parilla lisämaalilla (Joni ja Jari) venymään samaan voittotulokseen, millä avauspeli hävittiin.
No pitää sanoa, ettei tulos kerro koko totuutta, sillä UPK hallitsi peliä about 40-60. Se pelasi kuitenkin sitä vanhaa UPK:a (kaaripalloa 16 sisään, joilla haettiin Saliinien, Vesku ja Emppu, pääpelillä tulosta). KaaRe osasi kuitenkin varautua niihin ja pelasi hyvää puolustuspeliä. Oikeastaan pelin voittoavain oli siinä, ettei KaaRe lähtenyt samaan kaaripallopeliin kuin mitä UPK harrasti läpi ottelun. Siinä helposti lähtee samanlaiseen, eli purkamaan pitkällä palloa vaan pois puolustuksesta. Tuossa tyylissä on se suuri vaara, että pallo tulee hetkessä taas syliin, eikä peli ns. etene. Mutta kun ottaa pallon alas ja siitä maata pitkin rullaten, niin silloin peli on hallinnassa. Ekalla ei tuo ihan toiminut, mutta toisella paremmin. Vaihtojen myötä Villen kentällepääsy toi vaihtoehtoja hyökkäyssuuntaan ja Ville pääsikin pariin hyvään paikkaan. Ne maalit jäivät vaan odottamaan tuloaan, kun pallo parista metristä vaan yli maalin. No onhan se Villen tavaramerkki…
Peli lähti alkuun UPK:n kovalla rytinällä, ajatuksena ottaa luulot pois kotijoukkueelta heti alkuun, josta sitten Dallan johdolla hidastuttaa peliä, ja ottaa pisteet Uuteenkaupunkiin. Mutta peli olikin yht’äkkiä 1-0 KaaRe:n miltei ekasta hyökkäyksestä. Maalissa Tiku näytti juoksunopeutensa ja napautti pallon maaliin, tosin UPK:n molarin riparista. Mutta jo seuraavasta hyökäyksestä UPK sai ottelun ainokaisen maalin, kun Eemeli Salin pääsi vitosen sisältä nostamaan pallon maalin kattoon. Tässä 1-1 tilanteessa ottelu alkoi uudestaan ja UPK naputti palloja Henkan vartioimalle maalille kovalla paineella. KaaRe sai kuitenkin tilanteen 20 min:lla, kun Tiku pääsi läpi. 2-1 maali muutti hieman ottelun kulkua ja Tikun kolmas 30 min:lla, joka syntyi maalinedustilanteen voitosta, vei sitten kotijoukkueen 3-1 johdossa tauolle.
Toinen jakso oli ekaa tasaisempi, mutta kovaa oli pallojen heitot Henkan vartioimalle KaaRe-maalille. Samoin useat kulmurit olivat tuottaa maalin UPK:lle, mutta ei sentään. 60 min:lla pääsi KaaRe hyvään hyökkäykseen ja pallo kulkeutui Haron-Tikun kautta Jonille, joka sijoitti pelivälineen tarkasti takanurkkaan. Pelin loppupuolella UPK turhautui huuteluun, tuomari-arvosteluun ja mikä oli karseinta, jopa rasismiin. UPK koitti ahdistaa ja hiillostaa Tikua ja sillä tavoin rikkomaan KaaRe-peliä, siinä miltei onnistuenkin. Pilkka osui kuitenkin omaan nilkaan, sillä UPK:n Tino Laine hankki tuomariarvoatelulla itselleen kaksi keltaista ja sillä poisajon kentältä.
Kuin pisteeksi pelille, ottelun viimeisellä minuutilla Tiku veti vipuun oikella laidalla kolme UPK:n pelaajaa ja pääsi miltei 16 kulmalle. Siihen hänet kuitenkin rajusti torpattiin ja Tikun peli loppui siihen. Tuomitusta vaparista (Teemu) pallo maalille ja Jari pääsi ohjaamaan loppunumeroiksi 5-1.
Tikun lisäksi pelissä onnistujia oli Henkan maalivahtityöskentely. Varsinkin toisella jaksolla Henkka piti torjunnoillaan KaaRe:a pelissä. Mutta missä oli Tuukka…
Kokoonpano: Henkka (mv)-Teemu-Citti-Niini-Tiku-Jari-Haron(66 min Viljam)-Joni-Juki(77 min Nikke)-Mikko-Jani
15.4.2010 Yläkenttä KHT, 4. div. TPK2 – KaaRe: 5-1 (2-0)
Nelosen avaus sujui pelillisesti ihan mukiinmenevästi, mutta maalinedustilanteiden vähyys sekä epäonnistuminen laukauksissa koitui KaaRe:n kohtaloksi illan pelissä. Lopputulos 5-1 ei tee totuutta pelin kulusta, sillä kaksi viimeistä maalia syntyi ottelun 88 ja 90 minuuteilla. 3-1 tappion kanssa olisi voinut joten kuten selkä oikosena kentältä lähteä, mutta loppuminuuttien maalit vetää selkää koukkuun, ei voi mitään.
Ekalla jaksolla kokonaisuutena KaaRe pystyi pitämään palloa TPK:n hyökkäysalueella enemmän kuin TPK KaaRe:n, mutta silti vaan kaksi kassia Henkan vartioimaan maaliin. Kun naapurin syötöt menee kohdalleen ja pallo pysyy jalassa, niin silloin ollaan vahvoilla. Tuon allekirjoitaa TPK:n eka. Tarkka kaarisyöttö 16 sisään KaaRe-puolustajien väliin ja siitä heti ykkösellä laukaus maaliin. Ei enää haltuunottoja ja potkuja viidennellä. Toinen maali syntyi sitten kulmurin jälkitilanteesta, samoin myös kolmas. KaaRe ei pystynyt kummassakaan purkamaan palloa pois, vaan TPK päätti tilanteet maalilla. Tuolloin pelattiin jo toisen puoliajan 64 minuuttia.
Tässä vaiheessa pääsi KaaRe peliin mukaan, kun Mikko onnistui kaventamaan tilanteeksi 3-1 (67 min). Tilannetta edelsi ettei sanoisi kaunis pallon ylöstuonti oikealta laidalta seinäsyötöin (Tuukka-Viljam). Tässä kohtaa KaaRe panosti vaihdoilla, miehityksen muutoksilla hyökkäykseen puolustuksen kustannuksella. Paikkojakin oli, Tikun onnistui jopa tekemään 3-2 kavennus, joka kuitenkin tuomittiin paitsiona. Ei siis maalia. Loppua kohden ei enää KaaRe- jalka jaksanut palata alas puolustukseen ja TPK:n oli aika helppo nöyryyttää vierailijoita kahdella loppuhetken maalilla.
Kokoonpano: Henkka (mv), Teemu-Citti-Niini(74 min Haron)-Azad(46 min Tiku)-Jari-Tuukka-Joni V-Juki-Mikko(74 min Jani)-Joni L(46 min Viljam) (pukeissa Omar, ei pelannut)
7.4.2010 Kaarina KHT, Suomen Cup, KaaRe-Ilves-Kissat: 0-6 (0-4)
Kyllähän se tiedettiin, mitä tuleman piti. ”Vastustaja on joko kova tai todella kova”, valisti Jukka Lax kaarelaisia ottelun alla, eikä valmentajaa ainakaan liioittelusta voinut syyttää. Suomen cupin 3. kierroksen kamppailu KaaRe-Ilves-Kissat oli nimetty ”kaikkien mahdollisuuksien peliksi”, mutta loppuluvut 0-6 (0-4) kertovat olennaisen. Tasoero tamperelaiseen 3. divisioonan kärkijoukkueeseen oli selvä, eikä edes KaaRe:n kokeneimman kaartin mieleen tullut, koska viimeksi olisi pelattu noin hyvätasoista joukkuetta vastaan. Ja tuo kaarti on kuitenkin pelannut jo enemmän kuin muutaman pelin seuran väreissä.
Avausjaksolla KaaRe näytti olevan tamperelaisessa karusellissa, kun alkuminuuttien tunnustelun jälkeen Ilves-Kissat pisti isompaa vaihdetta silmään. Syötöt napsahtelivat tarkasti jalkaan ja pallovarmat pelaajat hakivat palloa aktiivisesti – ei siis ihme, jos KaaRe:n keskikentällä tuli orpo olo. Kyse ei ollut niinkään siitä, että joukkueella ei olisi ollut kurinalaisuutta, vaan siitä, että oli yksinkertaisesti vaikea tietää, mitä pitäisi tehdä pyörityksessä. Asiaa ei auttanut, että pelaajat olivat jatkuvasti askeleen pari jäljessä. Tamperelaisten tempo oli liikaa, mutta ainakin peli-ideasta voisi ottaa oppia. Jännityskin taisi näkyä monien pelaajien otteissa, eikä siinä auttanut edes KaaRe:n puolustuslinjan (Niini-Pode-Teemu-Juki) kokemus: kvartetin yhteisikähän huitelee 140:n nurkilla.
Avausmaali oli koko ajan tulossa. Lopulta Ilves-Kissat loi sen tyylilleen uskollisena: näppärästi pelaamalla mies karkuun. Sen sijaan avauspuoliajan kolmesta seuraavasta maalista pari syntyi kaarelaisten virheiden seurauksena, mutta kun kyyti on kylmää, jalatkin tuppaavat jäätymään. Ottelu ratkesikin nopeaan tahtiin, kun kotijoukkue ei kyennyt nousemaan jaloilleen hyökkäysaaltojen aikana. KaaRe ei siten montaa järkevää hyökkäystä aikaan saanut; Jonin puolittainen karkumatka Viljamin esityöstä oli parasta, mitä joukkueella oli tarjota.
Tauon jälkeen peli hiukan tasoittui, kun KaaRekin löysi syöttöihinsä tarkkuutta. Etenkin Azadin tuoreet jalat toivat lisää virtaa peliin, ja koko hyökkäyskalusto pystyi kuvioimaan ajoittain mukavasti. Kerran pallo kävi Ilves-Kissojen maalin ylärimassa ja heti perään aivan maaliviivalla. Ei olisi ollut suuri vääryys, jos isännillekin olisi maali neljästä hyvästä tilanteesta syntynyt. Mutta kuten legendaarinen Alfredo di Stefano aikoinaan sanoi: ”maaleja ei ansaita, ne tehdään.” Tässäkin oli yksi ero kolmosen kärkipään ja nelosen sarjanousijan välillä. Toki Ilves-Kissatkin useita paikkoja hukkasi.
Positiivista oli, että ensimmäisen puoliajan vaikeuksien jälkeen KaaRe kokosi rivinsä, joten tylyn oloisista numeroista huolimatta pelaajien ei kannata pistää päätä pensaaseen. Cup-taival tuli päätökseensä, mutta kolme varsin erityyppistä peliä olivat kuitenkin hyvää valmistautumista sarjapisteiden metsästykseen. Ja ne tarvittavat maalithan tehdään.
30.3.2010 Kaarina KHT, Suomen Cup, FC RP-KaaRe: 0-2 (0-1)
Vaikka ottelu oli Ruskon kotiottelu, pelattiin se Kaarinassa. Talvi kun ollut sen verran raju, etteivät lumet Ruskon ei lämmitettävällä KHT:lla olleet vielä kokonaan sulaneet. Kaiken kaikkiaan ottelusta voidaan sanoa, että aikas tasaväkiset olivat otteet molemmilla, KaaRe:n ollessa kuitenkin pikkaisen kokonaisuutena parempi.
Ruskon parhaat jaksot ottelussa sijoittuivat ottelun ekaan varttiin. Tuona aikana KaaRe:n pelaaminen oli pelkkää purkupallon potkua ilman osoitetta, ja KaaRe:n pelaaminen oli vähän niikun hakusessa. Henkka maalillaan ei kuitenkaan tarvinnut venyä kuin kerran ns. huipputorjuntaan, kun Ruskon kapu no 11 Juho Peltonen pääsi keskeltä läpi hyvin sujuneiden seinäsyöttöjen avittamana. Puoliaikaa kohden ottelun tapahtumat tasoittuivat ja KaaRe:nkin syötöt alkoivat löytää pelikaverin jalan eikä pelkkää naapurin jalkaa. KaaRe:n puoliaika johto syntyi kulmapotkusta. Tilannetta edelsi Haronin hyvä sijoittumien oikealle laidalle, jonne Tuukan syöttö löysi tiensä. Haron pystyyn Villelle, mutta laukaus Rusko-molarin kautta päädystä ulos. Syntyneestä kulmurista Haron sitten antoi sopivan kovan ja tarpeeksi pitkän pallon hieman yli kaiken, josta Pode sitten pitkine nuorine säärineen, huiskaisi pallon maaliin. Maali vapautti KaaRe-tilannetta, eikä Rusko ekalla jaksolla enää Henkkaa maalillaan häirinnyt.
Toisen jakso oli KaaRe:n niin maalien merkeissä kuin nyrkkeily termeinkin, myös tuomari äänin. KaaRe:n syötöt löysivät ekaa jaksoa paremmin toisensa ja tilanteitakin syntyi. Oli ylärimaa ja Viljamille tyhjää maalia tarjolla, mutta ei maalia ennen kuin ottelun 65 minuutilla. Tuolloin Haronin pystysyöttö vapautti Viljamin yksin läpiajoon ja tällä kertaa onnistuneesti. Pallo maalin vasempaan poskeen ja tilanteeksi 0-2. Tuon jälkeen oli Ruskollakin paikkansa, pallo käväisi kerran ylähirressä, oli vaparia 16-rajan tuntumasta, pari kulmuria. Mutta Henkka maalillaan pelasi ihan kelpo ottelun, joten FC RP lähti pelistä kotimatkalle nollilla.
Jos onnistujia ottelusta haetaan, kohdistuu se miltei kokonaan KaaRe-puolustukseen. Pode-Citti, laidoillaan Juki-Niini olivat sen verran rautaa, ettei siihen voinut vaihtojen muodossa koskea. Tästä johtuen Nikke ja Juha kärsivät peliminuuttien puutteena. Henkilötasolla Teemun pelaaminen oli kertakaikkiaan taas Teemumaista. Mutta kiitos kuuluu kaikille, niin kentälle kuin vaihtopenkillekin. Futis on joukkuepeli!
SC:ssä jatkoa seuraa seuraavan kahden viikon sisään, sillä 3. kierros on pelattava 1-15.4.2010 välillä. Vastaan Kaarinaan saapuu Tampereelta I-Kissat (3. div).
Kokoonpano: Henkka mv-Teemu-Citti-Pode-Niini-Ville-Jari-Tuukka-Juki-Mikko (57 min Azad)-Haron (70 min Omar). Pukeneet, ei peliaikaa: Nikke-Juha-Olli
P.S. Jukka nähty samoihin aikoihin erään legendaarisen brittiläisen rockyhtyeen keikalla ”varsin pysyvässä tilassa” – WTF =?
FC RP ja KaaRe kohtaavat tiistaina
20.3.2010 Kaarina KHT, harjoitusottelu KaaRe- G.P.R. FC: 1-0 (1-0)
Ei noussut miksikään huippupeliksi tuo lauantainen kohtaaminen. KaaRe nyt oli mukana pelissä miltei täysmiehisenä, vain Teemu ja Rauli taisivat puuttua. Mutta minkälainen on GPR (ÅIFK 2) kesällä, se taisi jäädä arvailujen varaan, niin paljon oli nuoria pelaajia joukkueella matkassa.
Ottelu alkoi vierailijoiden komennossa, mutta puoliaikaa kohden tilanteet tasoittuivat. Ottelun ainoa maali syntyi jo 10 min pelaamisen jälkeen, kun Haron pääsi laidasta syöttämään kaaripallon pystyyn Tikulle. Tilanteessa GPR-molari tuli myös palloa vastaan, mutta arvioi tilanteen väärin. Näkikö Tiku tämän, tarina ei kerro, mutta vastustajan häirinnästä huolimatta Tiku nosti pallon yli GPR-molarin ja sinne se pomppi, maalin perille.
Toisella jaksolla alkoi KaaRejalka hieman väsyä ja Henkan maalille tuli enemmän tilanteita kuin toisessa päässä GPR-maalille. Mutta vastustajan maali ei kuitenkaan missään kohtaa ns. ”roikkunut ilmassa”. Sen sijaan KaaRe oli tehdä toisen maalin, kun peliä oli pelaamatta enää viitisen minuuttia, mutta Jarin vapaapotku kimposi ylähirrestä yli maalin. Näin treenipojot kotijoukkueelle.
10.3.2010 Paimio KHT, Suomen Cup PaiHa-KaaRe: 1-5 (1-1)
Kauden ensimmäinen virallinen ottelu ja se näkyi KaaRe:n pelissä. Jos puolueettomalta katsojalta olisi kysytty, kumpi joukkue pelaa nelos-, ja kumpi vitosdivaria, niin vastaus olisi ollut selvä: PaiHa nelosta ja toi perässä juokseva joukkue alempaa vitosta. Niin pahasti oli KaaRe ekalla jaksolla huonompi. PaiHa siirsi näppärästi palloa ja oli hyökkäävämpi osapuoli. KaaRe:n puolustus pelasi epävarmasti (paitsi Teemu), syötellen huonosti, katkot eivät onnistuneet ja ”Oho ku pomppas” kosketuksia tuli tukuttain. Keskikenttä ei saanut palloja hyökkäykseen kuin harvoin. No, Tikulla oli tyhjä maali molarin riparista heti ottelun toisella minuutilla, mutta kolmesta metristä pallo metrin ohi tolpan. Maali siinä kohtaa olisi varmaan helpottanut KaaRe:n peliä, mutta ei. Sen sijaan PaiHa pääsi 1-0 johtoon ottelun 10 min:lla, kun KaaRe ei sitten millään saanut palloa pois puolustuskolmannekseltaan. Maali roikkui tuossa tilanteessa pitkään ilmassa.
Jakson lopulla Tikun ryntäilyt PaiHa:n maalille tuottivat ottelun ensimmäisen rangaistuspotkun KaaRe:lle. PaiHa:n molarilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin vetää Tikulta läpiajon päätteeksi jalat alta. Molari punaisella suihkuun ja Teemu tykitti pelin pilkulta 1-1:een.
Toisella jaksolla sitten ottelussa osat vaihtuivat. PaiHa alivoimaisena ei pystynyt enää oikeastaan mihinkään. Lopullisesti PaiHa:n peli mureni, kun se joutui jatkuvasti torjumaan Tikun ryntäilyjä maalille. Yhdestä näistä tuomittiin KaaRe:lle toinen rp, jonka Teemu jälleen ampui maaliin. Nyt oikealla, eka kun meni vasurilla (hämäyksen vuoksi, sanoi Teemu jälkeenpäin). Tuosta rp maalista vain kolme minuuttia ja Tiku pääsi itsekin maalintekoon Haronin syötöstä. Näin toista jaksoa oli pelattu vain 10 min ja tilanne 1-3. Loppu olikin sitten vain pelailua. Tosin tässä tilanteessa tuomittiin PaiHa:lle rangaistuspotku, mutta se vedettiin reilusti yli maalin. Siis no hätä.
Jakson lopulla KaaRe teki loput pelaajavaihtonsa ja Viljam pääsi kentälle. Lopun vartin aikana Ville onnistuikin hyvin, tehden kaksi maalia ja suora hattutemppukin oli tolpan päässä. Näin Suomen Cup jatkuu KaaRe:n osalta toiselle kierrokselle. Vastaan tulee FC RP.
Kokoonpano: Henkka mv-Teemu-Citti(41 min Haron)-Niini-Mikko(66 min Ville)-Jari-Juha(52 min Nikke)-Tuukka-Juki-Joni-Tiku(66 min Omar)
6.3.2010 Kaarina KHT, harjoitusottelu KaaRe-PIF: 2-3 (1-2)
Paljon nuoria pelaajia sisäänajava PIF saapui Kaarinan otteluun hyvällä asenteella. Joukkue onnistui ottelun ekalla jaksolla avaamaan KaaRe:n puolustuksen ensin näyttävällä seinäsyötöllä ja kuittaamalla siitä maalin. Toisessa maalissa ”hevosmiesten tietotoimiston” mukaan Jukilla ja Teemulla oli blackout keskinäisessä pelinluvussa (kumpi ottaa pallon…), josta Piffen:in hyökkääjä rankaisi kylmästi ottamalla pakkien tarjoaman pallon haltuunsa ja laittamalla pelivälineen KaaRe:n verkon perille.
Muutenkin joukkue pelasi parempaa palloa kuin KaaRe, vaikka kotijoukkue menikin ottelussa 1-0 johtoon ottelun 15 min:lla kulmapotkun jälkitilanteesta. Maalin tuikkasi maanuoliaisesta Rauli Katila.
Toisen jakso olikin sitten tasaisempaa peliä ja paikkoja syntyi molemmille joukkueille. Jakson alkupuolella Nikkellä oli avopaikka maalintekoon, mutta, mutta pallo jäätyi jalkoihin, eikä kunnon potkua tullut. Maaleja vaan saatiinkin odotella ottelun loppupuolelle asti. Ensin Piffen:in pelaaja antoi hyökkääjälleen oivallisen pystysyötön, ja tämän rynniessä maalille, joutui Juki nykäisemään sen verran kaveria hihasta, jotta tuomari puhalsi tilanteesta pallon pilkulle. Piffen:in rankkarin laukaisija ei erehtynyt, vaan lisäsi Piffen:in johdon kolmeen yhteen. Tämän jälkeen KaaRe onnistui kuitenkin vielä kaventamaan ottelun lopputilanteeksi 2-3 Teemun rankkarilla.
Kokoonpano: Henkka mv-Teemu-Rauli-Niini-Juki-Jari-Tuukka-Haron-Azad-Omar-Tiku-Citti-Joni-Jani-Nikke-Juha
27.2.2010 Kupittaa KHT, harjoitusottelu ÅIFK 2-KaaRe: 0-1 (0-0)
Lauantai-aamu, nollakeli… Siinä puitteet KaaRe:n toiseen treenimatsiin. ÅIFK 2 oli divaria heikompi vastustaja kuin edellisen pelin väkivahva TuWe.
KaaRe lähti toiseen harjoitusotteluunsa kovin vajaamiehisenä. Maalivahtiosastolle oli iskenyt nuha, joten ilman molaria piti otteluun lähteä. No onneksi ikiroudasta hätiin kaivettiin fossiilimaalivahti Pode, joka asettui tolppien väliin muitten vapaaehtoisten puuttuessa. Keskikentältä puuttui Tuukka ja jokunen muukin eri pelipaikoilta, joten vain yksitoista pelaajaa oli valmentajalla käytettävissä, Haron toki saapui paikalle toiselle puoliajalle. ÅIFK 2:lla taas riitti miehiä, joten se tiesi heille tuoreita jalkoja pelin tiimellykseen.
ÅIFK 2 määräsi juoksutahdin ensimmäisellä jaksolla KaaRe:n totutellessa kovin aikaisen ajankohdan pelirytmiin. Tosin kyllä Reippaallakin muutamia hyviä hyökkäyksiä oli, joten paremmin peli lähti kulkemaan verrattuna edelliseen TuWe-matsiin.
Pariin otteeseen Pode joutui puuttumaan hanskoineen peliin vikkelien vastustajien pyrkiessä pallon kanssa nokatusten maalivahdin kanssa. Raulilla ja Podella oli myös yhdessä tilanteessa hieman kommunikaatio-ongelmaa, josta vastustaja oli päästä iskemään, mutta onneksi tilanteesta selvittiin kunnialla. Ensimmäisellä puoliajalla kulman jälkitilanteessa, Juki tolppamiehenä aloitti ensin soidintanssin pomppupallon kanssa ja siitä hiukan kiireessä lakaisi pallon sekä vastustajan rajan taa. Tuomari vihelsi hiukan heppoisesti tilanteesta pallon pilkulle.
Pode asettui maalille ja Wanhan Tammen-olemuksellaan sai ilmeisesti vastustajan polvet sen verran tutisemaan, että tämän ”laukaisema” pilkku melkoisen epäonnistui ja oli helposti noukittavissa vajaa metrin maalivahdin vasemmalta puolelta pilkulta katsottuna. Niinillä taisi hieman olla ensimmäisellä puoliajalla aamukankeutta nivelissä taikka ongelmia kenkien kanssa, koska pitkät syötöt eivät oikein löytäneet oikeaan osoitteeseensa. Toisella puoliajalla alkoivat syötöt kuitenkin jo napsua kohdalleen. Siinä ensimmäinen puoliaika lyhyesti kerrottuna.
Toisella puoliajalla KaaRe sai jo tasapainoisemmin hyökkäyksiä vastustajan maalille. Liekö vastustaja juossut suurimman intonsa ensimmäisellä puoliajalla, koska pelin painopiste alkoi siirtyä enemmän vastustajan puolelle. Lopulta KaaRe:n hyökkäykset palkittiin, kun Tiku murtautui vastustajan puolustuksen linjaan ja laukaisi terävästi pallon ÅIFK:n maalin vasemman tolpan juureen. Kaare:lle 1-0 osuma ja samalla ottelun voittomaali.
Harvenevat vastustajan hyökkäykset ja niiden ohella keskitystyspallot – leijuivat Poden näppien ulottuville ja hän poimi ne melko helposti hyppysiinsä. Hän torjui myös vastustajan – muurin takaa laukaiseman löysän vapaapotkun, joten helpolla KaaRe:n maalilla pääsi pelissä kaiken kaikkiaan. Aivan pelin lopulla KaaRe:n pelaajilta alkoivat paukut loppua ja ÅIFK sai vielä luotua muutamia tilanteita, jotka eivät kuitenkaan johtaneet sen pidemmälle.
Topparikolmikko pelasi hyvän pelin, samoin jäi mieleen Tikun vahva esitys kärjessä. Rentouttavaa pelailua lauantai-aamuun, ei siinä sen enempää. Matka jatkuu kohti maaliskuun Piffen-ottelua…
Kokoonpano: Pode-Juki(45 min Haron)-Teemu-Citti-Rauli-Niini-Mikko-Omar-Jari-Joni-Tiku
6.2.2010 Kaarina KHT, harjoitusottelu KaaRe-TuWe: 1-5 (0-3)
Eka treenipeli kaudella 2010 ei antanut kovin mairittelevaa kuvaa KaaRe:n pelistä. Vastustaja vei, KaaRe vikisi. Se oli pelin juoni. Tuwe tietysti ensimmäisenä treenivastustajana ei ehkä ollut paras mahdollinen sarjanousijalle, koska kuitenkin ennakkoon ajatellen TuWe ollee nelosen kovimpia joukkueita. Vastustaja toimi kuitenkin hyvänä tasonmittarina tulevaa sarjaa ajatellen.
Ensimmäiset 10 minuuttia oli tunnustelua puolin ja toisin, mutta jatkossa TuWe määräsi tahdin. Joukkue pyöritti palloa järjestelmällisesti ja KaaRe yritti pysyä mukana. Tuukan loukkaantuminen heti pelin alussa antoi TuWe:lle jalansijaa keskikentällä ja se ottikin pelin haltuun melko helposti. KaaRe:n hyökkäykset olivat satunnaisia ja Tuwe:n maalivahti saikin pitää itsensä muulla tavoin lämpimänä kuin pelitilanteista.
KaaRe:n pakka venyi liikaa ja se antoi Tuwe:lle avaimet hallita kentän jokaista osa-aluetta ja sen se tekikin.
Maaleista ei paljoa muisteltavaa, sen verran kova selkäsauna tuli Reippaalle. Yksi TuWe:n maaleista tuli kulman jälkitilanteesta, jonka Citti oli purkanut maalin edestä keskelle pilkusta vasemmalle Poden selkäpuolelle ja siitä vastustaja laittoi ”riparista” pallon helposti pussiin – Poden vielä ihaillessa kaunista talvimaisemaa.
Toinen maali tuli TuWe:n vauhdikkaan hyökkäyksen jälkimainingeissa Niinin menetettyä pallon oman pään vasemmassa kulmassa ja vastustajan siitä pelatessa pallon takaviistoon kahteenkymppiin keskikenttäpelaajalle, ja Poden olevinaan vartioidessa omaa pelaajaansa pilkun tietämillä – Tuwe:n keskikenttämies laukaisi 18 metristä pallon helposti oikeaan yläkulmaan.
Yksi keskityspallo olisi ollut mahdollisesti KaaRe:n ”mokken pallo”, mutta hänen hieman epäröidessä, TuWen hyökkääjä pääsi väliin, ja tämän jälkeen kiitti ja kumarsi maalin johdosta.
Toinen ehkä aika ajoin hieman epävarman maalivahtityöskentelyn seurauksena, TuWe:n kovan pyörityksen seurauksena, TuWe:n pelaajan mahdollinen syöttö pelaajien välistä maalivahdin alueelle vitosen sisään, menikin luruna tolpan juureen kaikkien hölmistykseksi. Yksi Tuwe:n maaleista jäi raportin kirjoittajalta unholaan, mutta väliäkös tuolla, pataan tuli ja kunnolla.
Tuwe pyöritti toisella puoliajalla muutakin kuin peliä – eli miehistöään penkin ja kentän välillä, ja se antoi KaaRe:lle mahdollisuuksia aika ajoin kontrolloituihin hyökkäyksiin. Yhdestä Mikko pääsikin sitten kuittaamaan KaaRe:n ainokaisen.
Mainittakoon positiivisesti kuitenkin vielä, että KaaRe:n maalivahti väläytti muutamalla hyvällä torjunnallaan, joten ainesta löytyy. Harjoittelu kuitenkin on hänellekin paikallaan, niin kuin myös koko muulle joukkueelle.
KaaRe:n pakisto oli näemmä vielä naftaliinissa. Ehkä kevätaurinko lämmittää ikäpappojen jäsenet vielä siihen kuntoon, että parempaa on luvassa, toivotaan…
Hyökkääjille plussaa hyvästä yrityksestä…
Kaiken kaikkiaan peli ei tarjonnut paljoa muisteltavaa. Kausi 2010 käynnistyi reippaalla tappiolla ja osoitti samalla sen, että nelosen taso on aika paljon kovempi verrattuna viime vuoden vitoseen. Kovasti on töitä tehtävä, jotta pelirutiini saadaan nelosen vaativalle tasolle.
Ei kun kohti uutta kevättä uusin haastein…